<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Valtava hevosen elin ilmestyi ruudulle. Satu oli juuri saanut tietokoneen käynnistettyä kun se tapahtui. Taustalta kuului kaoottista hevosen hirnuntaa ja naisen tuskanhuutoja. Niitä hän ei tosin enää kuullut, sillä hän oli valahtanut järkytyksestä valkoiseksi ja makasi tiedottomana lattialla. Hänen laajentuneet pupillinsa nykivät vielä villisti, kun hänen autonominen hermostonsa yritti purkaa tilannetta oksennusrefleksillä.

Tämän perusteella voisimme tehdä erinäisiä johtopäätöksiä liittyen joko siihen, että pitäisikö yhteiskunnan suojella tällaisilta tilanteilta vai onko se vain välttämätön paha sananvapauden ja  vapaan ilmaisun säilymiseksi yhteiskunnassamme. Riippuen täysin siitä, kuinka liberaalin kannan haluaa tähän asiaan ottaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Fantasia

 

Johanna leikitteli ajatuksilla, jotka liittyivät läheisesti hänen seksuaalisiin mielihaluihinsa. Juuri kun hän oli pääsemässä haaveissaan toteuttamaan niitä, hän koki syvää hämmennystä ja paheksuntaa itseään kohtaan. Sen kaltaisia ajatuksia ei ollut hyvä ajatella.

Hän kärsi myös eroottisista fantasioista joita hän näki öisin. Niissä kun ei kovinkaan usein ollut  mukana hänen aviomiehensä Markku, uskollinen ja hyvä mies. Johanna tunsi syyllisyyttä sairaan tuntuisilta ajatuksiltaan, jotka syövyttivät hänen mieltään kuin happosateet antiikin kulttuuriperintöä. Hän ei tiennyt miten ajatuksilta voi suojautua, eikä miten muuttaa ajatuksiaan ja haaveitaan sen propagandan mukaiseksi mitä oli Markulle syöttänyt. Siitä, että kuinka hän ajatteli Markkua ja vain Markkua ainoana miehenä maailmassa.

Johanna haki vaihtoehtoisia selitysmalleja kummallisille ajatuksilleen. Yksi vaihtoehto oli perisynti. Ihmisen sisäinen pahuus, joka piilee sisällämme odottaen heikkoa hetkeämme - jolloin se valtaa mielemme kuin teini-ikäinen tyttö talon ainoan vessan ennen lähtöään ensimmäisiin kotibileisiin. Toinen vaihtoehto oli varhaislapsuuden epäselvät tunnekuohut ja epävarmuus vanhempia kohtaan.

Elettyään vanhemmaksi Johanna kenties sai tunteensa ja ajatuksensa hallintaansa, ehkä tappaen samalla oman mielikuvitusmaailmansa ja elämänhalunsa - tai kenties muuttuen eheäksi ja uskollisen rakastavaksi ihmiseksi - tai sitten ei. Ehkä hän saattoi myös todeta, että ajatukset ja unelmat ovat ihmisen henkilökohtaisen vapauden viimeinen linnake. Tai jotain aivan muuta. Lopputuloksen Johanna halusi pitää aivan omana tietonaan. Kerrassaan harmillista.

 

Lokero

Immosen Reiska oli helposti kategorioitavissa oleva yksilö. Hän oli länsimaisen yhteiskunnan tuote ja eli juuri tietynlaisessa alakulttuurissa. Muut alakulttuurit strukturoivat hänen käsitystään elämästä, kuolemasta ja hänen haaveitaan tulevaisuudesta juuri tämän alakulttuurin kautta. Minne Immonen ikinä menikin, ei häntä kohdeltu yksilönä, vaan pelkästään alakulttuurin edustajana. Eräänlaisena robottina, jolla oli leima otsassaan - jossa luki sarjanumero ja käyttötarkoitus. Hän oli kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että hän kuului tämän leiman lisäksi kuitenkin myös valtakulttuuriin omassa maassaan. Toisin kuin vaikkapa maahanmuuttajat. Heitä kohdeltiin vieläkin epäinhimillisimpinä robotteina. Joidenkin mielestä kaikki maahanmuuttajat olivat samanlaisia. Joidenkin mielestä maahanmuuttajia oli useampia erilaisia robottityyppejä. Joidenkin mukaan viittä eri mallia, joidenkin mukaan kahta. Jotkut puhuivat afrikkalaisista, jotkut kiinalaisroboteista. Joillekin nämä olivat kaksi ainoaa ryhmää. Jotkut jaottelivat tätä tarkemmin, puhuen yhä tarkemmin robottien ominaisuuksista heidän ulkonäkönsä ja syntyperänsä perusteella.

Voisimme miettiä tapauksia ihmisistä, jotka ovat saaneet kovan iskun päähän, ja joiden persoonallisuus on muuttunut täysin sen jälkeen. Tämän toimintahäiriön seurauksena heistä on tullut jotain muuta. Eli he ovat tavallaan kuolleet. Jos siis robotti saa iskun päähän, se saattaa alkaa käyttäytyä eri tavalla. 

Jos siis Immosen Reiska saisikin osuman päähänsä, auto-onnettomuudessa tai tahallisesti lumilapiolla - hän saattaisi alkaa käyttäytyä eri tavalla. Hänen päässään oleva valtavan koneen toiminta muuttuisi ja hän olisikin kerrassaan toinen robotti.

 

On siis ehkä tilastollisesti todennäköistä, että ainakin osa samaan kategoriaan luokittelemistamme roboteista on saanut iskun päähänsä ja näin ollen heidän käytöksensä on muuttunut. Jos siis pidämme ihmisiä biomekaanisina koneina, lienee meidän silti syytä myöntää että koneissakin voi olla eroja. Jos kuitenkin uskomme, että muutkin kuin ulkoiset tekijät voivat vaikuttaa robotin toimintaan, saattaa robotteja olla kovinkin monenlaisia. 

 

Näillä faktoilla ei kuitenkaan ole juurikaan merkitystä Immosen Reiskan elämässä, sillä mennessään

näennäisen vapaamieliseen vaihtoehtobaariin smokissa hän sai kokea varsin tylyä kohtelua. Sillä suvaitsevaisuus tarkoittaa useille ihmisille juuri jonkun tietyn asian suvaitsemista.