<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

Johannes Simola käveli humalassa aamuyössä paikallisessa kuppilassa. Siinä vaiheessa iltaa oli viimeistään löydettävä joku naispuolinen olento iltaa piristämään. Mieluiten miellyttävä yksilö. Epämiellyttävissä yksilöissähän on se perimmäistä puolta oleva vika, etteivät he aina piristä iltaa.

 

Johannes löysikin eräästä hämyisestä pöydästä kandidaatin tähän miehiseen pakkomielteeseensä. Niinpä hän istuutui ja esitteli itsensä tällä toiselle humalaisella, mutta naispuoliselle yksilölle. Mainittakoon siis, että heille oli yhteistä toistaiseksi ainakin humalatila. He puhuivat sitä sun tätä, yleisillä linjoilla etteivät mahdolliset uskonnolliset tai poliittiset ristiriidat olisi häirinneet tätä erinomaisesti alkanutta tuttavuutta. Huomautettakoon, että useimmat tuttavuudet jotka solmitaan tähän aikaan aamuyössä, riittävässä humalassa, tuntuvat varsin erinomaisilta.

 

Niinpä Johannes siis totesi löytäneensä miellyttävän yksilön iltaansa piristämään. Johannes oli tosin niitä miehiä, jotka halusivat aamun koitteessa löytää itsensä mieluiten omasta sängystään, kuin jonkun toisen. Jonkun toisen sängystä aamulla itsensä löytäminen saattoi hänen mielestään johtaa monenlaisiin komplikaatioihin: miten löytää kotiin, ja erinäisiin eettisiin kysymyksiin liittyen Johanneksen korkealentoiseen filosofiaan, että tämä oli muutakin kuin pala lihaa ja että elämässä oli muitakin nautintoja kuin fyysinen ja konkreettinen sellainen. Tosin hän ei ollut enää vuosiin ollut enää varma mitä ne muut nautinnot sitten olivat. 

 

Ilta alkoi lähestyä loppuaan ja nämä humalaiset alkoivat yhdessä hoiperrella ulos tästä hiljenevästä kuppilasta. Ensimmäisen sadan metrin jälkeen Johanneksella heräsi eräs ihmisen perimmäisistä kysymyksistä: mitä nyt? Hän päätti turvautua vaistoihinsa ja suudella tätä miellyttävää yksilöä.

 

(Miellyttävällä yksilöllä oli myöskin oma nimi, elämä, ajatukset ja periaatteet; seikka jota Johannes ei juurikaan tällä hetkellä ajatellut. Mutta koska tätä kerrotaan Johanneksen jokseenkin egoistisesta näkökulmasta, voimme vain esittää arvailuja mitä nämä olivat; nimenkin Johannes oli juovuspäissään unohtanut - keskittykäämme siis tällä kertaa puhtaasti Johanneksen näkökulmaan)

 

He suutelivat pitkään ja yllättävän ketterästi ollakseen niin juovuksissa. Kummankaan henki ei haissut vanhalta viinalta. Ainakaan vielä. Virtasihan se kuitenkin varsin tuoreena vielä heidän veressään ja aivoissaan haitaten sekä heidän älyllisiä, että emotionaalisia funktioitaan.

 

Suutelemisen jälkeen alkoi Johanneksen päässä perinteinen arvuutusleikki; uskallanko kysyä numeroa vaiko enkö. Johannes kuitenkin päätti kertoa syvimmistä tunteistaan miellyttävälle yksilölle; hän kertoi elämänsä kaikista epäonnisista suhteistaan pähkinänkuoressa oleellisen. Eli että ne olivat epäonnisia. Näinpä ollen hän ei nytkään haluaisi riskeerata menemällä sen pidemmälle. Hän kertoi haluavansa päättää tämän elämänsä onnistuneimman, n. tunnin mittaisen suhteen hellään suudelmaan. Jonka jälkeen totesi ääneen, että tämä oli varmastikin hänen elämänsä onnistunein ihmissuhde.